Ketterät-kuoro on oleellinen osa Eläkeliiton Kuhmon yhdistyksen toimintaa
Tänä aikana puhutaan paljon hyvinvoinnista. Hyvä niin, sillä ihmisenä oleminen edellyttää ja tarvitsee monipuolista tasapainoa. Hyvän elämän, hyvinvoinnin, edellytyksiä voisivat olla tunne-elämän kehittyminen ja tasapaino, omatoimisuuden ja -aloitteellisuuden lisääminen, luovan ilmaisun kehittäminen, sosiaalisuuden parantaminen ja koko persoonallisuuden monipuolinen eheyttäminen. Puhumme myös minäkuvasta, siitä millaisena henkilö näkee ja kokee itsensä. Minäkuva ja sitä kautta itsetuntemus on hyvinvoinnin kulmakivi. Itsetuntemus ei ole koskaan valmis, päätepisteessä, vaan se on elinikäinen oppimisen prosessi. Sitä muovaa elämän olosuhteet, joista erittäin merkityksellisiä ovat kanssaihmiset ja miten voimme tydyttää ja kehitää noita hyvän elämän edellytyksiä. Laulaminen ja yleensä musiikki kuuluvat parhaimpiin hyvän elämisen löytämiseen ja ylläpitämiseen. Musiikin ja laulamisen vaikutuksia on tutkittu paljon ja tulokset ovat kiistattomia. Kuorossa laulamisella on monenlaisia hyviä vaikutuksia. Terapeuttiset vaikutukset ovat monipuolisia ja laaja-alaisia. Laulaminen parantaa mielialaa, vahvistaa sosiaalisia taitoja ja yksilöllisyyden tunnetta, sekä vähentää stressiä ja parantaa hengityksen hallintaa. Laulamisen katsotaan edistävän myös fyysistä ja kognittiivista terveyttä sekä se voi tehostaa immuunijärjestelmää, nopeuttaa toipumista ja parantaa yleistä hyvinvointia. Oman äänen käyttö laulamisessa on henkilökohtaista ja siinä löytää uusia puolia itsestään ja saa onnistumisen kokemuksia. Kuorossa laulaminen luo puolestaan vahvan yhteenkuuluvuuden ja vuorovaikutuksen. Laulaminen lisää onnellisuuden tunnetta, auttaa tunnesäätelyssä ja vaikeiden asioiden käsittelyssä. Kukaan ei pysty edes arvailemaan sen surun määrää, joka aikojen kuluessa on purkautunut säveliin.
Kuorossa perehdytään laulajan oikeaan hengitystekniikkaan, äänenmuodostukseen harjoituksineen ja tietenkin lempilapseeni tulkintaan. Tulkinta antaa kanavan käsitellä ja jakaa ajatuksia ja tunteita, joita ei välttämättä pysty sanallistamaan. Laulun sanat ja sävelmä, sanoma, puetaan musiikin keinoin tunnelmaksi. Se on aina haastavaa ja mielenkiintoista. Uskon sen antavan kuorolaisille henkistä näköalaa ja hyvinvointia, voimaa ja iloa. On hienoa, että maassamme Eläkeliiton piirissä on paljon kuorotoimintaa. Laulajat kokevat yhteisöllisyyttä ja saavat elinikäisiä ystäviä. Kuoro on maksuton harrastus ja vapaaehtoistehtävä harjoituksineen ja esiintymisineen. Ketterätkuorossa on yhteenpuhaltimisen hyvä henki. Harjoittelumme on tuottanut hyviä tuloksia. Kuoro harjoitettelee viikoittain Kuhmon seurakuntakeskuksen salissa. Säestäjänämme toimii seurakunnan kirkkomuusikko Dmitrii Gogolev.
Suuri Kiitos seurakunnalle ja Dimalle!
Mauri Kuula
Ketterätkuoron johtaja